[ bio ] [ yhtye ] [ kuvia ] [ demot ] [ yhteystiedot ]  




The Royal Quintet esittää tyylikästä viihde- ja tanssimusiikkia raikkaalla tavalla 30- ja 40-luvun hengessä.
Ohjelmistomme sisältää vokaali- ja instrumenttijazzin klassikkoja. Mukana on useiden maailmalla tunnetuksi tulleiden artistien ja säveltäjien tekemiä kappaleita, kuin myös muita viihdeklassikoita, kotimaista tuotantoa tietenkään unohtamatta.
Haluamme luoda tunnelman, joka viihdyttää, tanssittaa, ottaa yleisön huomioon ja on samalla mahdollisimman tyylikäs ja korkeatasoinen kokonaisuus. Asiansa osaavista ammattimuusikoista koottu orkesterimme esiintyy tyylikkäänä - aina iltapuvussa ja smokissa.

Yhtyeen solistina ja viulistina toimii säkenöivä ja monipuolinen musiikin taitaja Heidi Mantere (os. Piirala)
(Heidistä lisää osoitteessa www.heidi.fi ). Yhtyeen muut jäsenet toimivat monilla eri saroilla maamme kärkiorkestereissa aina UMO jazz orkesterista Ami Asplundiin ja Jari Sillanpäähän asti. Yhtyeen jäsenet toimivat myös opettajina Pop Jazz konservatoriossa, Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja Sibelius Akatemiassa.

TRQ -yhtyeemme peruskokoonpano on kvintetti, jollaisena mieluiten esiinnymme, mutta kokoonpanoa on mahdollista muokata tilaisuutenne mittojen mukaiseksi. Siksi meille on tärkeätä tietää ja sopia tilaisuudestanne sekä asiakkaittenne mieltymyksistä etukäteen!


Design © Tannisto 2006